Myyrät saata*a. Piha on täynnä myyrän koloja. Aina siellä on niitä ollut, tosin vaan muutama keko ja vain keväisin. Nyt on ollut pitkin kesää. Hyvä myyrävuosi, huono vuosi meidän muutenkin kituvalle nurmikolle. huvikseni laskeskelin, että 7-8 eri kikkaa on kokeiltu, jotta niistä päästäsi eroon. Onneksi täällä oli edes kissoja, jotka vähän piti aisoissa näitä ongelmatapauksia. Myyrät ovat kuitenkin ilmeisesti organisoituneet, jengiytyneet. Ne pitää ruskeita huiveja, jotta tunnistaa omat joukot. Eilen ajoin nurmikkoa ja liiterin takaa hyökkäsi lauma näitä huligaaneja. Kiitos nopeiden jalkojeni pääsin pakenemaan. Olin väärillä tunnuksilla liikkeellä, mulla oli sininen paita. Ne salettiin diilaa noita käyneitä pihlajanmarjoja ja viinimarjoja kissoille. Tuntuu että kaikki kissat on koukussa. Niistä ei oo enää mihinkään Ne veljeilee myyrien kanssa. Viimeisenä oljenkortena keksin, että rakennan helmipöllölle pöntön ja hommaan siihen jostain asukin. Helmipöllöt ovat niin kovia tyyppejä, niille ei pikkujyrsijät ja muut ötökät vittui*e. Viikon päästä löysin pöllön liiterin ja varaston väliseltä kujalta pahasti pahoinpideltynä. Onneksi selvisi hengissä. Nyt ne perkele*n myyrät asuvat herroiksi siinä helmipöllön haciendassa ja ovat vielä rakentaneet kaksi kerrosta lisää. Taistelu on hävitty. Ulkona ei uskalla liikkua pimeän jälkeen.

Puita nuotioon ja seuraavaan tarinaan. Lasten harrastukset ja kustannukset. Jääkiekko, jalkapallo, ratsastus, mikroautot, salibandy, voimistelu…. Eipä ollut mun nuoruudessa tällaisia vaihtoehtoja. Tai oli, mutta ei niitä valittu sen mukaan, että mitä haluaisit harrastaa, vaan seuraavanlaisesti: Otetaan kansalaisopiston esite, sieltä lasten osio ja valitaan halvin. ”jaahas täältä löytyi hyvä ja edullinen harrastus sulle” ja lapsen mieli ajattelee: ”Ole jääkiekkoa, pliis ole jääkiekkoa”, ei ollu lätkää vaan ”KEPPIHEVOSKURSSI, 15 markkaa / syksy”. Vit*u. Ei muuta ku meikäläinen 15 vuotiaana kansalaisopiston keppihevoskurssille, tarkoitettu lapsille ja lapsenmielisille, ONNEKSI oli vielä kurssilla tilaa. Illat mentiin heppalaukkaa ala-asteen liikuntasalissa ja päivät mentiin heppalaukkaa ylä-asteella vähän ripeämmin, koska muutamilla henkilöillä oli jotain edullista harrastustani vastaan. Ilmeisesti mun hakkaaminen olis tuonu mutsille ja faijalle enemmän fyrkkaa sijoitettavaksi harrastuksiini. Onneksi harrastus kesti vaan ton syyskauden. Toi aika oli about yhtä mukavaa kun ajaa satulattomalla fillarilla kivistä rinnettä.  

Loppuun vielä pari mihinkään liittymätöntä avautumista. Autojen vanteet ja pulttijako. Maailma vuonna 2015, jos mä haluan syystä tai toisesta ostaa esim. uudet talvirenkaat niin vit*u että on hankalaa. Eikö noihin perkel*e saada jotain standardia, jotta kaikissa autoissa olis sama jako! Joka merkissä eri jako, tottakai, mut tää ei riitä näille insinööreille, joka merkin eri mallissa eri jako, mut tääkään ei saata*a riitä, joka vuosimallissa pitää olla eri jako. Näppärää kun veturin taskuparkkeeraus. Onneksi sentään puhelinten laturit on tänä päivänä yhteneväiset, paitsi tietysti Iphonen, totta kai Applen pitää saatan*a väyrystellä vastaan tässäkin asiassa.

Viimeiseksi vedetään täyteiset piippuun. Elokuvien swat joukot. Joka ikisessä elokuvassa, jossa on panttivankitilanne, saapuu jossain vaiheessa paikalle swat tai joku muu erikoisryhmä ratkaisemaan tilanteen. Mikähän saatan*a siinä on että tätä ryhmää johtaa aina joku asehullu psykopaatti, jonka mielestä ainoa ratkaisu on hyökätä samantien voimalla sisälle. Psykologiset testit ovat vissiin vain huhuja ja näihin esimiestehtäviin pääsee vain hulluimmat mielipuolet. Aseiden lisäks näillä tyypeillä on joku fiksaatio myös aurinkolaseihin. Viimeinen varma tuntomerkki on että nämä henkilöt ovat aina valkoihoisia. Tummaihoiset hoitavat aina rauhallisen neuvottelijan roolin ja koittavat viimeiseen asti hoitaa tilanteen neuvottelemalla. Lähes aina tämä neuvottelija on hierarkiassa tämän swathullun yläpuolella ja kieltää väkivallan käytön. SILTI jossain vaiheessa elokuvaa tämä erikoisjoukkojen psykopaatti ohittaa esimiehensä käskyt ja hyökkää sisälle, vaarantaen omat miehensä sekä panttivangit, lähes aina katastrofaalisin seurauksin. Tähän on hyvä lopettaa. 

Älli ei veny

Silloin tällöin saan palautetta kielenkäytöstäni, negatiivista palautetta. Lasten kanssa koitan välttää voimasanoja tai vääntelen niitä niin, etten itsekään enää muista alkuperäistä sanaa. Myönnän, muutama muistutus kielenkäytöstäni on ollut täysin aiheellinen. Kuka sitten päättää, mikä on kirosana ja mikä ei? Mitäs jos mun mielestä pil*u ei ole kirosana, missä on päätetty että just se on kirosana. Emätin, vagina, naisen alapää ei kuulosta niin pahalta, paljon hyväksyttävämpää, miksi? Ilmeisesti se vaan on niin, että jotkut sanat on sellaisia joita ei lausuta, paitsi jos lyöt vasaralla sormeen. Joissain piireissä ei silloinkaan. Niissä piireissä tietysti vasaroinnin hoitaa palvelusväki.  Älli ei veny ymmärtämään miksi tällaisia sääntöjä on tehty, mutta ehkä se juontaa juurensa siihen tosiasiaan, että puhetyylistä erotetaan ne jotka nauttivat vähemmän peliaikaa huvijahdeilla niistä, jotka kokevat sen jo hieman tylsäksi. Anna mullekin iso huvijahti, nelivärinen karibiadrinkki käteen ja palvelusväki joka hoitaa lapset ja avaa sikarilaatikot valmiiksi, kiroilisin varmasti vähemmän, tai sit en.

Seuraava ärsyttävä asia, jota aivot ei sulattanut kokeilematta, oli se että joku väitti tv:ssä että ihminen ei pysty nuolaisemaan kyynärpäätään. Kuultuamme lauseen, katsoimme vaimon kanssa toisiamme hetken aikaa ja molemmat ajatteli samaa asiaa, ”pakko kokeilla”. Otin asian kuitenkin kylmän viileästi. Esitin ettei kiinnosta, vaikka oikeasti ensimmäistä kertaa elämässä tunsin jostain syystä vastustamatonta hinkua nuolla kyynärpäätäni. Otin coolisti ja katselin kun vaimoni väänteli itsensä sellaisiin asentoihin, joita näkee lähinnä nivelettömien joogassa , samalla koittaen nuolla kyynärpäätään siinä onnistumatta. Onneksi en lähtenyt kokeilemaan, hölmön näköistä. Illalla makoilin sängyssä ja ajatukseni oli pakkomielteinen kuin narkkarilla. Pakko, PAKKO kokeilla, mä olen niin kova jätkä että pystyn nuolaisemaan kyynärpäätäni ja tienaan miljoonia esiintyen ympäri maailmaa nuolemassa kyynärpäitäni. Koitin pimeässä varmistaa että nukkuuhan vaimoni, kyllä, näyttäisi nukkuvan. Nousin varovasti istuma-asentoon. Ei vit*u, ei yllä millään. Toiseen kyynärpäähän yltää, kokeillaan sitä. Irvistelin, inisin ja kuiskasin ”ei yllä”, ”ei millään”, samalla syttyi toisen yöpöydän lamppu ja vierestä kuului ”herranjumala et kai sä yritä ottaa iteltäs suihin”. Loppuyön vietin uskotellen vaimolleni nuolleeni vain kyynärpäitä, tai oikeastaan en edes niitä. Vit*u sinne meni nekin miljoonat.

”isi on onko banaani juures”. Näin kysyi vanhempi lapsistamme. ”Ei ole” vastasin. ”Mikä se on” tuli jatkokysymys. ”hedelmä” ammuin takaisin. Seuraavana päivänä olin onnellisesti unohtanut koko kuulustelun, kun ipana ohimennen tokaisi ”banaani ei ole hedelmä, vaan marja”. ?????? Hetken mietin, että mikäs auringonpistos tätä lasta nyt vaivaa kun tällaisia mihinkään liittymättömiä ”totuuksia” kuiskailee. Sitten muistin eilisen keskustelun. ”banaani on marja”, voi jumalau*a, puhelin ja opettajan tai sen henkilön numero joka tällaista väittää, välittömästi läheisyyteeni. Onneksi kuitenkin ensin tarkistin asian ja kyllä se perke*e on marja. Ei veny älli.

Muutama kalikka lisää nuotioon ja jutustelu jatkukoon. Mukavahan näitä on kelailla. Eteenpäin. Minkä takia suomesta pääsee junalla Venäjälle, muttei Ruotsiin? Tämä nyt ei saa aivoja jumiin, mutta yllättävän harva tulee asiaa miettineeksi. Syyhän on tietysti eri raideleveys. Eikös ollutkin mukava miettiä? No ainakin mukavampaa kuin tosi tv:n toljottaminen tai muuntajaan kuseminen, jotka ovat suunnilleen yhtä mukavia, paitsi että muuntajaan kusemisesta viisastuu enemmän. Pullasuti ja maalisuti ovat toivottavasti kaikille tuttuja, mutta on eräs suti jonka aina välillä kuulee lausuttavan, ”perseensuti”. Yleensä vielä yhteydessä ”voi perseensuti”.  Aivot on jumissa ja unettomia öitä vietetty, MIKÄ on perseensuti ja mitä sillä tehdään? Joitain ideoita on itsellekin tullut käyttötarkoituksista, mutta itse tuotetta en vielä ole nähnyt fyysisesti missään. No en uhraa enempää tälle aiheelle, joka on ihan persees*ä muutenkin.

Nyt kun vihdoin tuli aurinkoisia kelejä tänne finlandiaankin, niin jatkan edelleen pleikkari, wii, kännykkäpeli karenssia junioreilta. Kohta saapuu 6-7kk kestävä pimeä vesissade rintama, joten silloin on aikaa tuijottaa erilaisia pikseleitä sisätiloissa. Viekää ne muksut luontoon, marjaan, sieneen, kalaan, ihmettelemään ja ihailemaan ympäristöä. Antakaa niille kamerat käteen, vanha kännykkä (kameralla) tai joku muu vanha digikamera. Viihtyy varmasti. Alla muutama kuva "retkeltä"

Päiväkodin pihalla kuultua

Pieni ja kevyt postaus. Tänään alkoi meidän seuduilla koulut ja eskarit pyörimään. Saattelin nuorempaa junioria päiväkodin pihan poikki ja kuulin kun kaksi etuhampaatonta äidin pikku perkel... enkeliä väitteli keskenään. Aiheena siis käsittääkseni gangnam style, sen tahteja ainakin siinä tapailtiin alkuun ja niistä lyriikoista sitten neuvoteltiin.

-"tiiäksä ees mitä tarkottaa seksi leidi"
-"no tiijän, te on temmonen että ollaan tängyssä alatti"
-"aha, no sitten meiän isi on seksi leidi"

Notski oon taas saatu sytytettyä, joten aika ottaa kuksa käteen ja alkaa tarinoimaan. Nyt on niin monta avautumisen ja ihmettelyn aihetta että katsotaan, montako saan käytyä yksillä tulilla läpi. Aloitellaan nyt kuitenkin vaikka televisio ohjelmista.

Onnistuin jälleen kerran väistelemään kauppareissun ja sain luvan jäädä autoon odottamaan, kun vaimo kävi "nopeasti" kaupassa hakemassa muutaman puuttuvan artikkelin. Jos kaupasta mennään hakemaan purkki maitoa, niin mikä tarve on käydä joka kippo ja sukkahousulaatikko läpi. "eiks ookin omituisen hajuinen haarakiila näis ruskeissa sukkahousuissa, tuu haistaan" "Juu on on, voiskohan se johtua siitä, että toi äsken niitä sovittanut MIES ei tykkää pitää boksereita hameen kanssa".

Istun siis autossa, erään pienen paikallisen kaupan pihalla. Ei muita autoja, eikä muita ihmisiä näköpiirissä, vielä. Taustapeilistä huomaan, että kaupan takaa tulee leidi joka on ulkoiluttamassa koiraa. Ja mitä tämä rouva tekee? Luultuaan, että reitti on selvä hän alkaa raapimaan persettä*n, ja nyt en puhu sellaisesta kevyestä "meinaspa kutittaa vähän" tyyppisestä sipaisusta, vaan niin antaumuksellisesta kaivamisesta, että sen viiden metrin matkan hänen täytyi kävellä varpaillaan. No eipä siinä, jos kutittaa, niin kutittaa, mutta mikä vit*u siinä on, että sitä kättä pitää sen jälkeen "salaa" haistaa? Joku syyhän siihen on. Oletus varmaan kaikilla tätä tekevillä kuitenkin on, että eihän se ainakaan hyvälle haise missään nimessä? Miksi siis ottaa se riski että haistelee paskanhajua, koska itse annan n.70-30 prosentit siten, että 70% todennäköisyydellä sormet haisee paskalle, jos niillä raavitaan perset*tä sormien toista niveltä myöden ja 30% mahdollisuuden sille, että selvisin säikähdyksellä eikä sormet haisseet millekään. Mä en vaan nää sitä hyötynäkökohtaa tässä toiminnassa. Koirat haistelee perse*tä, mutta seuraavan kerran kun olette sukulaistytön rippijuhlissa, niin pistäs kravatti sivummalle, heitä kontilles ja nuuhkaisen tän perheen kultaisennoutajan takapuolta. Katsotaan tuleeko kutsu ylioppilasjuhliin kanssa. Se per*eilystä.

Sen lisäksi että väistelin kauppareissuja, olin jeesailemassa sukulaismiestä talonrakennushommissa. Tai lähinnä seisoin tosimiesten tiellä ja join talkookahvia, jottei kaikille oikeille työmiehille riittänyt. Sikäli vähän kehnompi homma, että pannullinen kahvia alkaa väistämättä kusettamaan ennen pitkää. No nyt ollaan rakennustyömaalla, jossa on tasan perustukset tehty, eli vessaahan ei löydy mistään. Vaikka pohjapiirustuksesta sen löytäisinkin, niin seinät puuttuuvat ympäriltä kuitenkin, vähän helvet*n iso puutos tällaiselle selvinpäin ujopissasta kärsivälle, pienirakkoiselle tulevalle kusihousulle. Otin kuitenkin suunnan "metsikköön" eli kahden pienen kuusen taakse. Sain kömmittyä "turvaan" vain huomatakseni, että perke*e, siinä menee kevyenliikenteen väylä. Ja sikäli hankalassa paikassa, että toiseen suuntaan näki hyvin, ei ketään missään, mutta toinen suunta oli katveessa. Siihenkin oltiin rakentamassa ja se työmaa oli jo niin pitkällä että seinät ja katto oli pystyssä ja kävelytie kurvasi talon taakse. Vit*u, ei auta riskillä mennään. Ei sieltä ketään tule. Ei oo varmaan vaikea arvata mihin tää tarina on menossa. Kukaan tuskin kertoo ihan vaan käyneensä kusella. Ja kyllä, aivan oikein, rouvahan sieltä tulee sauvojen kanssa kävellen ja vierellä teinipoika maastopyörän kanssa jonka tangossa kiinni gopro kamera. Tottakai, kuinkas muuten. Olin juuri muuttunut kusihoususta kusipääksi, joka vaanii ihmisiä metsässä ja sitten virtsaa heidän nähden. Normaalia meikäläisen säkää. Todennäköisesti ei tarvitse edes arvailla, että oliko pojalla kamera päällä. Katsellaan sitten poliisi tv:stä kuinka hyvä kuvanlaatu hd actionkamerassa on.

Näyttäisi nuotio olevan jo hiilloksella, joten viimeisen tarinan aika. Tämä tapahtuma sijoittuu yhdeksänkymmentäluvun puoliväliin ja meikäläinen oli silloin teini-iässä. Asuttiin lähiössä, jossa tapahtui ympäri vuorokauden, arkisin ja pyhäisin. Koulusta oli kesäloma ja oltiin ystäväni kanssa pyörillä liikenteessä. Oltiin parkkeerattu tämän lähiön keskukseen, joka koostui parista kaupasta, grillistä ja tietenkin lähiöbaarista. Todella masentava maisema. Suomi oli edelleen lamassa ja lähiökuppilat täynnä porukkaa, aamusta iltaan. Mitäkö me siellä tehtiin? No oltiin tyttöjen perässä tietenkin. Oli juoksuaika, niin kuin teineillä aina. Sieltä jostain kerrostalojen välistä luoksemme horjui vanhempi herra, sekaisin kuin termiitti puujojossa. Kertoo jonkin tarinan, en pysty keskittymään koska äijän nenä vinkuu häiritsevän lujaa. Varmaan impannut dieseliä tai venelakkaa. Vaatetus: shortsit, buutsit, slipoveri ja aurinkolippa, ominaishaju: tuhkis, ihonväri: norsunharmaa. Tarinansa kerrottuaan ukkeli sanoo menevänsä lähiöbaarin ja ottaa kuulemma portsarilta "verinäytteen nenästä". Mitään perusteluja tälle toiminnalle emme saa.

Tämä ihmismuotiluomus kävelee tavernan ovelle jossa portsari seisoo. Sen verran täytyy kertoa, että näissä pikkukaupunkien lähiöbaareissa, on lähes aina vain yksi portsari töissä per vuoro ja jotta nää narkit ja juopot pysyy poissa, pitää tän yhden kaverin olla luonteeltaan elinkautisvangin oloinen ja kooltaan sekä voimiltaan maansiirtokoneen luokkaa. Niin oli tämäkin. Ukkeli kävelee portsarin luo pujotellen olemattomia esteitä ja me hiippaillaan kannoilla turvallisen välimatkan päässä. Päästyään perille tää hahmo lyö portsaria saman tien keskelle naamaa, JUMALAU*A, katos äijää. Joo katos äijää, portsarilla ei mene nanosekuntia palautuessaan lyönnistä ja lataa välittömästi parilla ristiaskeleella vauhditetun mopon tankin kokoisen nyrkkinsä hörhön päähän. En ollut aiemmin enkä sen jälkeen nähnyt, että joltakin lähtee buutsi jalasta lyönnin voimasta. Paitsi Asterixissa. Poliisit ja ambulanssihenkilökunta hoitivat jutun loppuun. Monta iltaa saisi kulumaan, jos miettisi tämänkin äijän motiivia ja järjenjuoksua, enpä ole uhrannut ensimmäistäkään. Saman tyyppistä toimintaa tapahtui koko ajan. Samana iltana esimerkiksi poljin kotiin ja näin alastoman pultsari pariskunnan. Nainen oli lasten keinussa keinumassa ja mies leikki hiekkalaatikolla muovilapiolla. Käypäs kokeilemassa tällaista tempausta omakotitalo alueella. Pistetään nuotio tulille taas ensi kerralla.

Kuntosaliin tutustuminen

Niin kuin nykyään 99% ihmisistä, myös minä käyn nykyään taas salilla. Lähes kymmeneen vuoteen en ole käynyt salilla, koska en missään nimessä maksa niitä riistohintoja, mitä se tänä päivänä maksaa. Aiemmin maksoin 180€ ja tällä hinnalla jumpattiin koko vuosi. Puntin nostamisen sijaan olen harrastanut kehonpaino treenejä yms. Kaupunki on rakentanut siihen hyvät laitteet useampaan puistoon ja ne ovat ilmaisia. Viime talvet ovat olleet sen verran leutoja, että lähes vuoden ympäri on pystynyt treenaamaan ulkona. Lapsetkin ovat viihtyneet mukana hyvin.

Muutama kaveri on kysynyt että miten sä voit treenata ulkona kun siellä on pakkasta tai sataa vettä? Mitä siihenkin voi vastata? Usein seuraa pitkä hetki, molemmat tuijottavat toisiaan ja vanha kunnon orjantappura puska pyörii taustalla ohi (kyllä, just niin kuin piirretyissä). Sitten kun vihdoin palaan koomasta jonka tämä älytön kysymys aiheutti vastaan: ”mm. siten että hyppään tankoon ja vedän itseni 15-20 kertaa ylös”. Tämä kysymys tulee yleensä kaverilta, joka ajaa autolla kahden kilometrin matkan salille ja ensimmäiseksi hyppää valmiiksi hikoiltuun kuntopyörään tai juoksumatolle ja vetää pari kilsaa lämmittelyksi. Fillarilla ei voi mennä salille, muuten ei jää aikaa treenata. Treeniajasta 50% voi kuitenkin käyttää kännykän räpläämiseen, lehtien lukemiseen tai kavereiden kanssa juttelemiseen.

Miksikö sitten aloin käymään salilla, jos se kerran on niin vastenmielistä? Kahdesta syystä. 1. Vaihtelu, ulkona pääsääntöisesti yksin jumppaaminen alkoi vaan käymään tylsäksi. Mukavampi treenata kun on seuraa. Toinen syy on se että tällä hetkellä pystyn treenaamaan sellaisella hinnalla, jonka koen järkeväksi.

Menin sitten salille ja 10 vuoden tauko kuntosaleista oli tehnyt tehtävänsä. Jumalaut*a. Muutaman kerran kävin ovella tarkistamassa että tulinhan nyt varmasti oikeasta ovesta ja tavasin oven tekstejä useampaan otteeseen, kyllä, kuntosali siinä lukee. Pelkkä aula oli samankokoinen kuín koko sali jossa aikanaan treenailin.  Reippaasti tiskille ja kysymään että mistä löytyy miesten pukkari. Ympärilleni pälyillen kävelin pukuhuoneen ovelle ja menin sisään ja yhtä nopeasti tulin ulos. Kävelin takaisin tiskille ja kysyin, että missä on MIESTEN pukuhuone. Jälleen näytettiin samaa ovea. Vit*u, uskottava se on. Miehillä tosiaan on nykyään pyöräilyshortsit, neonväriset lenkkarit ja poninhännät. Sinne vaan sekaan, ohi siitä ekasta jätkästä joka oli munasillaan heti ovella toivottamassa tervetulleeksi uuden jäsenen, tai ei hän alasti ollut, oli hänellä pyyhe, olalla. Ohitin kaksi nuorta miestä jotka kuvasivat kännyköillä toistensa pumpissa olevia perseitä instaan tai fitnessblogiin, oli herroilla ollut vissiin jalkapäivä. Vielä viimeinen este, joka koostui seuraavan alastoman apinan vaatteista, lisäravinteista, juomapulloista, treenikasseista ja kengistä, jotka oli levitelty tasaisesti lähes koko pukuhuoneen lattialle. Vähän sama fiilis kuin juoksisi rengasrataa. Jos astut jonkun tavaran päälle, saa tämä steroidihulkki hyvän tekosyyn väännellä meikäläisestä jonkun hassunhauskan ilmapalloeläimen. Mikä Vit*u siinä on että siellä pukuhuoneessa pitää kekkuloida munasillaan puoli tuntia suihkun jälkeen. Siinä on oma työnsä koittaa vältellä katsellaan tätä hommaa.

Istuin omalla paikallani ja kelasin, että pitäsköhän koittaa tehdä tuttavuutta jonkun kanssa. Sitten tajusin, että mähän joudun ehkä sanomaan oman nimen jollekin. Se on ilmeisesti liian perisuomalainen tässä kopissa. Tuntui että kaikkien nimi oli ”stigis”, ”freme” tai ”hyge”, pelkkiä konsonantteja, ilmeisesti tsekin kieli on muodissa nuorten keskuudessa. Miksei, jos kerran tyttöjen tukat ja housutkin ovat. Meikäläinen ajatteli kuitenkin jumpata arvokkaasti vanhoissa tummansinisissä kolmiraita adduissa ja t-paidassa.

Itse salin puolella koitti sitten seuraava ongelma. Pyörin niiden laitteiden keskellä ja ihmettelin että mihin scifi-leffan kuvauksiin näitä tarvitaan. Kävelin erään laitteen luo, joka näytti joltain tivolivehkeeltä, mutta tiesin sen olevan kuntolaite, koska siinä juuri eräs äijä vasta treenasi olkapäitä. Vaikka olin koittanut luntata sivusta "muka" salaa että miten vehje toimii, ei toimintaperiaate auennut. Hain pukuhuoneesta lompakon ja koitin syöttää vehkeen raoista kolikoita, mutta ei se toiminut niilläkään. Suomalainen luonne on myös sellainen, ettei neuvoa kysytä. Jälkeenpäin sitten kotona kiroillaan, että salilla on pask*t vehkeet jotka ei edes toimi. Sain kuitenkin jonkunlaisen treenin tehtyä. Ai miten? Huomasin että ainoa laite, jota ei oltu pultattu lattiaan kiinni oli kuntopyörä, joten nostelin sitä ilmaan 45 minuuttia, tai oikeastaan keinuttelin puolelta toiselle. Nykyajan kuntopyörätkin painaa niin perkelees*i, koska niissä pitää olla omat televisiot ja tietokoneet, jotta käyttäjä näkee sen hetkisen kalorikulutuksen ja muut turhanpäiväiset lukemat, joita tavallinen Seppo Ryynänen ei edes osaa tulkita. Pumppikuvia en taida laittaa, täytyy ensi salikertaa varten käydä ostamassa vihreät pyöräilyshortsit ja pinkit lenkkarit, ehkä sitten kehtaan ottaa kuvia. Mikäs sen komeampi näky, kuin lähes alaston lumiukonvalkoinen äijä, jonka vartalo on D kirjaimen muotoinen ja mikä vit*u siinäkin on että kaikki kermaperunat ja nachot kasaantuu mulla PELKÄSTÄÄN vatsaan ja kädet ja jalat on samanlaiset kuin hyönteisellä.

Sitä odotellessa toivottelen hyviä treenejä kaikille tasapuolisesti ja alla vielä kuva ainoasta laitteesta (slaavilaiseen tapaan), jota osaan käyttää :)

Työttömyyden kaipuu

On lämmin kesäaamupäivä. Lapset ovat vasta heränneet ja heidän leikin äänet herättävät. Vain kaksi ”pakollista” asiaa hoidettava, aamupala lapsille ja puoli pannua kahvia tulille. Kaikki vaihtoehdot ovat avoinna, kalaan? golfaamaan? terassille lepotuoliin hyvän kirjan kanssa? Lasten kanssa leikkimään? Vai ajelisiko mökille grillailemaan ja saunomaan? Ihan ensimmäiseksi kuitenkin kahvia ja läppäri syliin, käydään läpi uutiset ja muutamat muut harrastuksiin liittyvät foorumit. Mitään päätöstä ei tarvitse tehdä vielä, kerrankin on aamulla aikaa, kukaan ei odota mihinkään. Toinen kuppi kahvia, lapset ovat syöneet aamupalan ja juosseet ulos leikkimään. Kävelen terassille, aurinko paistaa, lasten kiljahdukset kuuluvat taustalla, orava kiipeilee uskomattoman taitavasti puiden oksilla. Fasaanit metelöivät kuusiaidan luona. Aurinko lämmittää vaikka on vasta aamupäivä, eilen leikatun nurmikon tuoksun voi aistia vieläkin. Kolmas kuppi kahvia ja lasten kanssa trampoliinille pelaamaan ”käsipalloa” heidän laatimillaan säännöillä, isi ei ole vielä voittanut kertaakaan J.

Jossain vaiheessa paluu ”arkeen” koittaa. Saat*na. Ihminen ei kuulemma ole terve jos se ei halua tehdä töitä. Riippuu varmaan hieman töistäkin. Jonkun työ on pelata jääkiekkoa, toisen golfia, joku soittaa rokkia. Näissä tapauksissa saatan allekirjoittaa väitteen, entäs porrassiivojat (nykyisin nimike on kai siistijä), liukuhihnan ääressä työskentelevät pakkaajat tai varastotyöntekijät pakkasvarastolla. Minkähän terveysviranomaisen mukaan he ovat sairaita jos eivät halua töihin?  Kokemuksesta voin kertoa, että noi lähiöiden rappukäytävät on mitä arveluttavimpia paikkoja työskennellä. Porukka joka siellä työaikaan pyörii, voisi järjestää oman putous hahmokisa finaalin. Hissit ja seinät räitty, seinät sotkettu, joku rapanarkki nukkumassa kuset housussa ja jos 2b:n petsku on hyvällä tuulella hän ei tällä kertaa suorita törkeää pahoinpitelyä koska siivoksesta aiheutunut meteli herätti hänet. Ja Perinteisesti näitä hommia on tehnyt naiset, nykyisin kai onneksi vähemmän ja tämä on kuvaus on vain paremmista lähiöistä, käys kokeilemassa miten leppoisasti menee työpäivät esim. Malmön granaatinheitinkomppaniassa.. Mites varastotyö pakkasvarastolla? Maistuuko? Aamuvuoro, kuudelta pitää olla hallissa keräämässä pakasteita lavalle tai rullakkoon, pakkasta vähintään 25 astetta . Sitä ennen puetaan vaatteita monta kerrosta. Ennen kuin olet hallissa, tämä vaatemäärä on nostanut sopivasti hien pintaan ja mikäs sen mukavampi kuin mennä hikisissä vaatteissa pakkaseen. Kaikki personal trainerit ja muut prostkukreatiiniglutamiinihörhöt painottavat aina kunnon lämmittelyä ennen kuntosalitreenejä. Mites tämmöinen varastomies joka käytännössä suoraan sängystä kävelee pakkashalliin ja alkaa nostelemaan pahimmillaan kymmenien kilojen painoisia laatikoita, satoja päivässä. Kuinka isolla prosentilla luulette, että noista hommista jäädään vanhuuseläkkeelle? Tai ylipäänsä ollaan terveenä yli kuukautta kerrallaan?

Oma mielipiteeni on, että ihminen ei ole terve jos se kaipaa tällaisiin töihin. Entäs muunlaiset työt? Toimistotyö on varmaan aika perusduunia? Sitä teen itsekin, eipä ole mikään kaipuu kesäloma aamuina takaisin. Vitu**aa jo valmiiksi kuunnella Sepon leuhkimista hänen uudesta, linkkarin tavoin kääntyvästä muistitikusta. Mielessäni mietin ”hullua näköjään kiinnostaa kaikki pyörivä” suusta tulee ulos ”makee, paljonko maksoi, no ei ollu paha hinta". Tai sitten kun viimein koittaa kahvitunti, kahvi on ollut pannussa niin kauan että se juttelee sen leivän kanssa säästä, joka on jäänyt syömättä kun uutiset estoniasta keskeytti aamupalan. Silloin tuudittaudun ajatukseen ”jos tämä on isoin murhe elämässä, niin asiani ovat helvet*n hyvin".

Vaikka asiat ovat hyvin, silti jokin puuttuu. Vapaus. Yksi tärkeimmistä asioista. Kuinkahan moni muu miettii että mitä järkeä on tehdä 10-11 kuukautta töitä, olla kalentereiden ja deadlinejen vankina, jotta voit olla viisi viikkoa vuodessa vapaa? Se mahdollistaa uudemman auton, uudemman älypuhelimen, uudemman läppärin, uudemmat kaikki. Kuinka moni esim. vaihtaa auton sen takia että vanha hajosi, niin ettei sitä voi enää korjata? Uusi on vaan hienompi tai naapurilla on uudempi. Lomalla huomasin, etten kaipaa puhelinta, en 60” tuumaista tv:tä (mökin pikkutelkka näytti samat ohjelmat), en uutta autoa (vanhallakin pääsi kauppaan, samoin pyörällä) tai pikaruokaloita ja ruuhkia. Kaikki nämä nykyajan hömpötykset mulla on jo, tuntuu hölmöltä käydä töissä vain, jotta saisin korvattua ne uudemmilla samanlaisilla. Kuitenkin töissä pitää käydä, jos ei itsensä, niin lasten takia. Yksi harvoista järkevistä argumenteista käydä töissä, asuntolainan lisäksi. Tokihan se mahdollistaa esim. ulkomaanmatkat yms. mutta onko se tosiaan 10kk vankeuden arvoista? en tiedä.

Jos et käy töissä, olet vapaaehtoisesti työtön ja nostat korvauksia, olet laiska ja sairas. Jaa-a, itsestäni alkaa pikkuhiljaa tuntua, että ehkä nämä ovat viisaampia ihmisiä, kuin me ahkerat oravanpyörässä juoksevat veronmaksajat uskommekaan. Jos he ovat sairaita kun eivät kaipaa töihin, niin entäs ne jotka työskentelevät itsensä burn-outtiin, stressiin tai masennukseen asti? He ovat ahkeria ja arvostettuja. Töissä eka, töissä vika. Näin ilta-virkkuna ja aamu-unisena haluaisin sen henkilön osoitteen, joka keksi että sellainen ihminen on jotenkin ahkerampi ja parempi, joka ei aamulla nuku pitkään ja menee ajoissa nukkumaan. Narkkarit, rikolliset ja idiootit valvoo aamuyöhön. Kukahan on keksinyt että työt, koulut jne. pitää aloittaa 7-8 aikoihin. Nyt kun laahustan töihin taas vartin myöhässä ja kuuntelen kun joku ristoreipas tuli jo tunti sitten, koska herää jo VIIDELTÄ, mietin että miksei kukaan kehu minua kun olen kuitenkin jaksanut vaivautua töihin kolmen tunnin yöunilla. Yhteiskunnan rytmi kuitenkin nyt on sellainen että se suosii aamuvirkkuja. Voisihan sitä etsiä töitä jossa on ilta tai yövuoro. Se ei kuitenkaan poista sitä seikkaa, että lasten koulut ja puolison työt ovat päivällä ja kyllähän rakkaiden kanssa haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa.

Työttömyyttä pelätään ja sillä pelotellaan mediassakin jatkuvasti. Omalla kohdalla olen tullut siihen tulokseen, että se ei olisi mikään suurikaan katastrofi. 500 liiton rahoittamaa päivää aika järjestää jotakin hommaa. Luultavasti käyttäisin 490 päivää ihan vaan lomailuun. Miten ihminen voi maata kotona ja saada ajan kulumaan? Tein lähipiirissäni pienen empiirisen kokeen ja kysyin ihmisiltä, että kävisivätkö he töissä jos voittaisivat eurojackpotissa? Vastoin kaikkia odotuksia n.puolet (otanta on pieni) sanoivat palaavansa töihin 1-2 vuoden sisällä, jotta olisi jotain tekemistä. Mietin että nämä ihmiset on sekaisin kuin lapset linnanmäellä. JOTTA OLISI JOTAIN TEKEMISTÄ. Jos mulle annettaisiin kymmeniä miljoonia euroja rahaa, keksisin varmasti mielekkäämpää tekemistä kuin työnteon. Ja koska kyselyn tein lähipiirissäni, tiedän että nämä henkilöt eivät pelaa jääkiekkoa tai golfia työkseen.

Hyvinvointivaltion edellytys on, että joku käy töissä ja maksaa veroja. Muuten ei homma toimi ja esim. työttömyyskorvaukset jäisi maksamatta. Kumpaankohan porukkaan sitä haluaisi kuulua? Työttömiä ei arvosteta, he eivät osallistu yhteisen hyvän eteen siinä määrin kuin työtä tekevät veronmaksajat. Ahkeria 12-tuntisia työpäiviä tekeviä pk-yrittäjiä arvostetaan ihan eri tavalla. Mitenkäs siinä vaiheessa kun tulee kutsu yläkertaan ja loppumetreillä on ehkä tilanne että pystyy hieman punnitsemaan elettyä elämää. Olisinko ollut onnellisempi työttömänä, aikani kalastaen, marjastaen, lasten kanssa leikkien ilman aikatauluja yhteiskunnan "hylkiönä"? Vai toivonko että olisin mielummin mennyt joka aamu kuudelta istumaan jonkun teollisuusalueen hallin nurkkaan 12 tunniksi 250 päivänä vuodessa, ollen arvostettu ja ahkera muiden silmissä? Onneksi suurin osa ihmisistä kuulemma pitää työstään ja menee sinne mielellään. Se mahdollistaa sen, että meikäläisenkään ei tarvitse nähdä työttömyyttä katastrofina vaan pikemminkin mahdollisuutena.
Työn iloa kaikille, kesälomat on taas edessäpäin.  Enää 10 kuukautta :)

Päivitys

Lyhyt ja nopee, pieni ja kevyt päivitys. Kävelin äsken kaupassa, edellä sulonen eläkeläismummo.
Mummo puhu puhelimessa, kuulin yhden lauseen kun ohitin mummelin. Sanatarkasti:"en voi ottaa sitä nyt, mun pyörän kori on rikki, eli elämä vituil**an" :) Mummot on parhaita. Viel nopee jostain kuultu varastettu vitsi, olisko ollu Jopen juttuja niiltä ajoilta kun oli vielä radiossa.

Mies vaimolleen: "Mulla on huomenna tärkeä kokous, silitätkö mun housut, ne on kuivumassa pyykkitelineellä"

Vaimo: "Voisit ainakin kääntää ne ensin"

Toisesta huoneesta kuului "byxor".